Suomalainen kirjallisuus

Suomalainen kirjallisuus kertoo suomalaisuudesta

Suomalainen kirjallisuus on osa kansallista kulttuuri-identiteettiä ja -perintöä. Kirjallisuus, kuten muutkin taiteet, kertoo kansakunnan historiasta, kulttuurista ja luonteesta. Jokaisella kansalla on oma kirjallinen kaanoninsa, jolla tarkoitetaan sellaista kirjallisuutta, joka on tärkeää kansan ja sen identiteetin kannalta. Useimmat suomalaiset osaavat nimetä ainakin muutaman suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuuluvan romaanin. Tämä on koulun ja suomalaisen kirjastolaitoksen ansiota. Kirjastot antavat jokaiselle mahdollisuuden tutustua kirjoihin ja lukea laadukasta kirjallisuutta. Kirjastoista voi lainata suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia, niin menneiltä vuosikymmeniltä kuin uusimpia teoksia, sillä esimerkiksi kirjallisuuden palkintoja saaneet kirjat ovat lainattavissa jokaisessa Suomen kirjastossa.

Suomalainen kirjallisuus on ollut avainasemassa lukutaidon laajenemisessa Suomessa. Omalla äidinkielellä kirjoitettu kirjallisuus on välttämätöntä lukemaan oppimisessa. Suomessa lukutaito on nykyisin käytännössä jokaisen pääomaa, lapset oppivat lukemaan Suomessa yleensä 5 – 7 vuoden iässä.

Lukutaito on avain sivistykseen

Lukutaidon vaatimus tuli Suomessa esiin jo vuoden 1686 kirkkolaissa, joka vaati vanhempia viemään lapsensa lukkarin oppiin lukemista opettelemaan. Lukemaan opettaminen tuli siis seurakuntien tehtäväksi ja lukkarit määrättiin opettajiksi. Lukutaitoisten määrä kuitenkin vaihteli suuresti eri puolilla Suomea.

Kansa ei 1600-luvun lopulla innostunut lukemisesta, sillä suomen kielellä oli julkaistu vain Katekismus. 1700-luvulla syntyivät rippikoulut sekä perustettiin pitäjänkouluja. Kuitenkin vasta 1800-luvun alussa lukutaidolle tuli enemmän käyttöä, kun alettiin perustamaan kansankirjastoja rahvaalle. Samaan aikaan alkoivat ilmestyä ensimmäiset suomenkieliset sanomalehdet. Valistuksen ideologia ja kansallisuusaate innostivat säätyläisiä kansan sivistämiseen.

Koulun vaikutus

Vuoden 1866 kansakouluasetus vaikutti lukutaidon yleistymiseen, kun kansakouluja alettiin perustaa. Taloudelliset syyt kuitenkin estivät maanlaajuisen koululaitoksen syntymisen. Vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki oli tehokas keino saada kaikki suomalaiset lukutaidon pariin. Lukutaidon kehittymistä suomalainen koulu saa kiittää pappi Uno Cygnaeusta, joka aikanaan painotti todellista lukutaitoa. Todellinen lukutaito on luetun tekstin ymmärtämistä.

Valistuksen ihanteet ja kansallisuusaate vaikuttivat siihen, että koko Suomen kansalle oli mahdollista oppia lukemaan ja siten lukea kirjoja sekä sanomalehtiä omalla äidinkielellä. Kansalliskirjailija – kuten Aleksis Kivi – taas on antanut lukevalle kansalle samaistumisen kohteita ja välineitä ymmärtää omaa historiaa ja kansallista identiteettiä. Kiven Seitsemän veljestä romaani liitetään usein suomalaiseen sivistyshistoriaan.

Aleksis Kiveä kutsutaan suomalaisen kirjallisuuden isäksi ja hänen Seitsemän veljestä -romaaniaan tienraivaajaksi. Ennen romaanin syntyä Suomi irtautui Ruotsin vallasta ja liitettiin vuonna 1809 Venäjään autonomisena suurruhtinaskuntana. Tilanteen myötä Suomeen syntyi voimakas suomalaisuusaate, josta suomalainen kirjallisuus kumpusi. Tavoitteena oli vaalia Suomen omaa kieltä, suomalaista runoutta ja Suomen omaa historiaa – niinpä kirjoittamaton kirjallisuus ja kansanrunous koottiin kansien väliin. Elias Lönnrot keräsi suullista kansanrunoutta ja kokosi näin Suomen kansalliseepoksen Kalevalan sekä Kantelettaren.

Kirjastot ovat alusta saakka olleet tärkeässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansankirjastot toivat kirjoitetut tarinat ja kirjallisen tiedon kaikkien saataville. Yhdessä kansakoulun kanssa ne toimivat lukutaidon edistäjinä ja edesauttoivat sen yleistymistä. Lukutaito oli merkityksellistä paitsi yksilölle, myös yhteiskunnalle, sillä lukutaito mahdollisti aktiivisen kansalaisuuden jokaiselle. Nykyisin laki yleisistä kirjastoista velvoittaa kirjastoja edistämään lukemista ja monipuolista lukutaitoa.

Suomalainen kirjallisuus